Saabin tilanne synkkeni – ei saanut suojaa velkojilta

29.08.2014 | TL-verkkotoimitus
Saabin tilanne synkkeni – ei saanut suojaa velkojilta

Talousvaikeuksien kanssa painiva Saabin omistava kiinalainen National Electric Vehicle Sweden (NEVS) ei saanut Ruotsin oikeuslaitokselta suojaa velkojiltaan.

Yhtiö haki rauhaa rahoitusneuvotteluita varten, joita se on käynyt kahden autovalmistajan kanssa.

Oikeuden mukaan Nevsin hakemus oli "ylimalkainen ja täysin dokumentoimaton", kertoo Reuters. Oikeuden lausunnossa muun muassa todetaan, että Nevs ei kertonut pidemmän aikajakson rahoitussuunnitelmistaan tai edes sitä, minkä verran lisärahoitusta se kaipaa ja millä aikataululla se on mahdollisesti saamassa sitä.

Nevs aikoo valittaa päätöksestä.

Nevsin mukaan suurin osa sen alihankkijoista on luvannut odottaa rahoitusneuvottelujen loppuunsaattamiseksi, mutta osa on jättänyt maksuvaatimuksia myös viranomaisille. Esimerkiksi testauslaitteita toimittava Labo Test haki NEVSiä konkurssiin perittävien laskujen takia elokuun puolenvälin paikkeilla.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Suojaa velkojilta haetaan, koska ruotsalaisviranomaiset voivat pakottaa Nevsin myymään omaisuuttaan, joka puolestaan vaikeuttaisi uuden rahoituksen saamista.

Lue myös:

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.