Sähköautoilijoille avattu uusi arkea helpottava latauspalvelu

11.02.2015 | TL-verkkotoimitus

Sähköautojen latauspalveluita tarjoava Virtapiste-verkosto käsittää tällä hetkellä 60 latauspistettä 13 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Palvelun mobiilisovellus kertoo sähköautoilijalle reaaliajassa latauspisteiden varaustilanteen ja lisäksi sillä voi varata, käynnistää, lopettaa sekä maksaa latauksen.

– Käynnistämme sähköautoilijan arkea olennaisesti parantavan palvelun Suomessa, sanoo toimitusjohtaja Jussi Palola Virtapiste-verkostoa operoivasta Liikennevirta Oy:sta. 

Alkuvaiheessa Virtapisteitä on eri paikkakunnilla yhteensä 60, joista 13 on pikalatauspisteitä ja loput keskinopeita. Kiinnostus sähköautoiluun on lisääntynyt uusien ladattavien sähköautomallien myötä ja valmistelut latausverkoston laajentamiseksi ovat käynnissä.

Virtapiste-verkoston teknologiset valinnat on tehty siten, että kaikki olemassa olevat EU-standardin täyttävät latauspisteet on yksinkertaista liittää mukaan.

– Julkisen latauspisteen voi perustaa vaikkapa ravintoloitsija pysäköintialueelleen ja liittää sen Virtapiste-verkostoon, sanoo Palola.

Joulukuussa 2013 perustetun Liikennevirta Oy:n rooli on tarjota verkoston käyttöön yhteiskäytön mahdollistavat teknologiat ja palvelut.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Latauksen hinnoitteluun operaattoriyhtiö ei puutu, vaan tarjoaa avoimen kauppapaikan sähköautoilijoille ja latauspisteiden omistajille. Kunkin latauspisteen omistaja päättää latauspalvelunsa maksullisuudesta ja hinnoittelusta itsenäisesti omassa aikataulussaan.

Reaaliaikainen tieto helpottaa sähköautoilijan arkea

Latauspalvelua ohjaa Virtapiste-mobiilisovellus, joka on maksutta kaikkien sähköautoilijoiden ladattavissa sovelluskaupoista. Kaikki käyttäjät voivat vapaasti hyödyntää sen kartta- ja navigointiominaisuuksia ja nähdä Virtapisteiden varaustilanteen reaaliajassa.

Virta.fi -palveluun rekisteröityneet asiakkaat saavat lisäksi käyttöönsä sen kaikki ominaisuudet, jotka on suunniteltu helpottamaan sähköautoilua: applikaatiosta voi varata itselleen Virtapisteen etänä sekä käynnistää, lopettaa ja maksaa lataus Virtapisteissä.

– Esimerkiksi varausmahdollisuuden ansiosta sähköautoilijalle ei tule turhia ajoja jo varatulle latauspisteelle. Suosituilla latauspisteillä voi näet olla jo ajoittain ruuhkaa, Palola havainnollistaa.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.