Saksalaismerkille jättimätkyt veronkierrosta? – huijasi autojen päästölukemia

24.11.2015 | Max Lange
Saksalaismerkille jättimätkyt veronkierrosta? – huijasi autojen päästölukemia

Braunschweigin syyttäjäviranomainen kertoo, että Volkswagenia epäillään veronkierrosta. Syytös koskee viittä VW:n työntekijää, kertoo saksalaismedia.

VW:n kriisi syvenee vain entisestään, jos sakslaisen Süddeutsche Zeitungin tiedot pitävät paikkansa. Syyttäjäviranomaisten mukaan on VW manipuloituaan hiilidioksipäästöjä ja kulutuslukemia saattanut syyllistyä veronkiertoon tai jopa petokseen.

Braunschwigin syyttäjän mukaan viisi VW:n työntekijää on vastuussa verotietojen valheellisesta ilmoittamisesta. Henkilöiden nimiä ei ole kerrottu julkisuuteen. V

Veroja on saatettu kiertää jopa miljoonien eurojen arvosta, sillä saksalaiset autonostajat ovat maksaneet siinä tapauksessa liian vähän veroja autoistaan. Myös Saksassa autoja verotetaan vuosittain hiilidioksipäästöjen mukaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

VW myönsi hiljattain, että dieselautojen typpioksidipäästöjen manipuloinnin lisäksi myös bensiiniautojen hiilidioksipäästöjä on manipuloitu. Tämä koskee noin 800 000, joista kerääntyy nopeasti valtava määrä takaisinmaksettavia veroja.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.