Subaru päivittää ajoturvansa – esittelee uudistetun automallin ensi vuonna

07.10.2013 | TL-verkkotoimitus
Subaru päivittää ajoturvansa – esittelee uudistetun automallin ensi vuonna

Subarun vaaratilanteita ennakoiva EyeSight-järjestelmä saa ensi vuonna mittavan päivityksen.

Päivitetyssä ajohallintajärjestelmässä on muun muassa uusi kamera, automatisoitu ohjausavustin, uutta kaistavahtiteknologiaa ja päivitetty adaptiivinen vakionopeudensäädin.

Uudistuksesta kertoo Automotive News.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Subaru tavoittelee teknologiapäivityksen myötä lisämyyntiä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa tällä hetkellä vain 8 prosenttia Subarun asiakkaista valitsee lisävarusteeksi EyeSightin. Esimerkiksi Japanissa vastaava luku on 80 prosenttia.

Subarun mukaan uuden EyeSight-järjestelmän lisävarustehinta tulee pysymään ainakin Yhdysvalloissa varsin alhaisena. Ajohallintajärjestelmä tullaan tosin paketoimaan moniin valmistajan kalliimman hintaluokan autoihin vakiovarusteeksi.

EyeSight- teknologian lisäksi Subaru aikoo esitellä Japanin markkinoille ensi vuonna uuden automallin, johon uusi teknologia istutetaan. Yhtiö ei vielä paljasta mistä automallista on kyse, mutta Automotive News arvioi kyseessä olevan Legacyn päivitetyn version.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.