Subarun Forester-mallistoon dieselautomaatti

29.01.2015 | TL-verkkotoimitus
Subarun Forester-mallistoon dieselautomaatti

Subaru tuo maaliskuussa Suomeen jatkuvalla nelivedolla varustetun Subaru Forester -dieselautomaatin.

Subaru Foresterin ensimmäinen sukupolvi esiteltiin vuonna 1997 ja viimeisin neljännen sukupolven Forester tammikuussa 2013.

Vuosimallin 2015 Forester päivitettiin ohjaamon osalta ja sen voimalinjaan on saatavana myös aiemmin puuttunut turbodieselmoottori, jota tukee portaattoman Lineartronic-automaattivaihteisto.

Ohjaamoon on haettu urheilullista ilmettä muun muassa uudella mittaristolla ja uusilla materiaaleilla.

Keskikonsolin 7-tuuman kokoinen audiolaitteisto on kokonaan uusi ja se on vakiona jokaisessa automallissa. Näytön keskiosassa on saman aikaisesti valittavissa muun muassa puhelintietoja sekä eri sovellusten, auton ja soittimen tietoja. Lisäksi XE-mallissa laitteiston vakiovarustukseen kuuluu navigointi. Myös näytön grafiikkaa on parannettu.

Boxerturbodieselin ja automaatin yhdistelmä

Subarun 2.0-litraisen boxermoottorin korkealla paineella tapahtuva yhteispaineruiskutus, aiempaa parempi katalysaattori, suljettu hiukkassuodatin (DPF), säädettävä ahdin sekä sähköinen ohjaustehostin vähentävät valmistajan mukaan polttoaineen kulutusta ja CO2-päästöjä merkittävästi.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Euro 6-päästönormit täyttävän moottorin suurin teho 108 kW (148 hv) saavutetaan 3 600 r/min käyntikierroksella. Suurin vääntömomentti 350 Nm on käytössä laajalla 1.600 - 2 400 r/min alueella.

Moottorin äänieritykseen on Subarun mukaan kiinnitetty erityistä huomiota. Sen yhdistetty polttoaineenkulutus on 5,7 l/100 km ja CO2-päästöt 158 g/km.

Uudistettu portaaton Lineartronic-vaihteisto nostaa boxerturbodieselmoottorin ja symmetrisen AWD-nelivetojärjestelmän uudelle tehokkuustasolle.

Portaaton vaihteisto pitää moottorin toiminnan koko ajan ihanteellisella tehoalueella. Dieselmoottorin yhteydessä ketjukäyttöistä Lineartronic-vaihteistoa on vahvistettu, siinä on uusi momentinmuunnin ja ohjausjärjestelmä. Näin vääntävä moottori toimii tasaisemmin ja samalla sen aiheuttamat mekaaniset äänet vähenevät.

Mukautuva järjestelmä vaihtaa automaattisesti sopivimmalle välityssuhteelle portaattomasti, joka sopii kulloiseenkin ajotapaan ja vallitseviin tieolosuhteisiin, mikä maksimoi ajettavuutta ja suorituskykyä.

Subaru Foresterin dieselautomaattimalliston autoverolliset kokonaishinnat alkavat X-varustetason 39 874,37 eurosta. Uutuus saapuu Suomeen maaliskuussa.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.  

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.