Suomalan tuomio: Takamoottorisen legendan muotoilu ei ole vanhentunut päivääkään!

01.05.2014 | Timo Suomala
Suomalan tuomio: Takamoottorisen legendan muotoilu ei ole vanhentunut päivääkään!

Pekingin autonäyttelyn tarjonnasta on mieleen jäänyt pyörimään Peugeotin Exalt- konsepti. Dynaamisesti muotoiltu Exalt sovittelee merkin uutta muotokieltä liukaslinjaiseen nelioviseen.

Konseptin huomioarvoa on pyritty terävöittämään korin materiaalivalinnoilla. Peugeotin mukaan muotoilijat ovat, vapaasti käännettynä, pyrkineet uusilla materiaalivalinnoilla kehittämään vuoden 2012 Onyx- konseptin estetiikkaa tavoitteenaan miellyttää aisteja. Siinä missä Onyxin koripinta oli hiilikuitua ja kiillotettua kuparia, Exaltin muodot ovat takaoviin asti harjattua metallia. Loput perästä on kääritty punaiseen kankaaseen, jota kutsutaan rouheasti nimellä Shark Skin, hain iho. MURR! Kuulostaa, näyttää ja tuntuu hyvältä. Ihan niin kuin... vuonna 1981. Että mitä?

No, muotoilussa on sanonta, jonka mukaan kaikki on jo kerran tehty. Meidän aikanamme tämä pitää lähes aina paikkansa. Se ei kuitenkaan aina tarkoita, että kaikki toisinnot tai uudet versiot olisivat epäonnistumaan tuomittua roskaa. Toistumia voidaan kutsua hienommin myös sykleiksi, kuten esim. muodissa. Myös Exalt toimii hyvin visualistien fiilistelyn kohteena.

Peugeot Exalt sinkoaa meidät vuoteen 1981, koska silloin alkoi DeLorean DMC 12- mallin tuotanto. Yleisesti DeLorean- nimellä tunnetun auto oli valmistettu epäkonventionaalisesta materiaalista. Kori oli valmistettu lasikuiturungon päälle harjatusta ruostumattomasta teräksestä! Vau, vau ja vau! Auton mystisesti valossa hehkuva pinta antaa keveän ja teknisen vaikutelman. Urheilullisuuden leima lyödään matalan ja leveän mittasuhteilla. Kiilamaisen korin puhtaat muodot ovat yhden automuotoilun legendan, Giorgetto Giugiaron kynästä. Viimeiset tyylipisteet kerätään epäkäytännöllisillä, mutta näyttävillä lokinsiipiovilla. DeLoreanin röyhkeän moderni muotoilu on kestänyt aikaa uskomattoman hyvin, eikä ole vanhentunut päivääkään!

DMC-12 on yhden miehen unelma. GM:llä menestyksellisen uran luonut John DeLorean perusti DeLorean Motor Companyn Detroitissa vuonna 1975. Renaultin rakentaman tuotantolaitoksen sijainniksi valittiin Dunmurry Pohjois Irlannissa alueen korkean työttömyyden vuoksi. Sijaintiin myötävaikutti myös Pohjois Irlannin kehitysviraston lupaama avokätinen 100 miljoonan punnan tuotantotuki.

Trendikäs auton yksilöinti ei kuulunut DeLoreanin ominaisuuksiin. Kaikki tuotantomallit olivat ulkoisesti täysin identtisiä. Ainoat tehtaan optiot olivat viisivaihteisen vakiomanuaalivaihteiston korvaaminen kolmivaihteisella automaatilla sekä sisustan kaksi värivaihtoehtoa: musta tai harmaa. Poikkeuksena mainittakoon American Express- luottoyhtiön kanssa yhteistyönä tehdyt kolme kultaista DMC-12 yksilöä. Autot oli päällystetty todelliseen premium-henkeen 24 karaatin kullalla!

DeLoreanin voimanlähteenä oli PRV:n (Peugeot Renault Volvo- yhtymä) 2,85- litrainen V6- moottori. Konsepti vaiheessa autosta suunniteltiin keskimoottorista, mutta tuotantomallissa moottori siirtyi taakse. Moottori ei kuitenkaan vastannut ulkoisia urheilullisia lupauksia. Kokonaisteho jäi 150 hevosvoimaan. USA:n versioissa pakolliset katalysaattorit kuristivat vielä 20 hv pois.

DMC 12:n tuotantohistoria jäi lyhyeksi mutta muodostui sitäkin värikkäämmäksi. DeLorean Motor Company ajautui selvitystilaan ja konkurssiin jo vuonna 1982. Osasen vuoden autoista valmistettiin vuoden -83 vuoimallina. Samana vuonna FBI pidätti John DeLoreanin ja syytti häntä 24 miljoonan dollarin arvoisen kokaiinilastin salakuljetuksesta. DeLorean kuitenkin vapautui syytteistä, koska puolustuksen mukaan FBI:n salaisetagentit olivat houkutelleet DeLoreanin rikokseen.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vuonna 1985 DMC-12 kurvasi takaisin parrasvaloihin Paluu tulevaisuuteen- elokuvassa. DMC-12 on meikattu siinä hulluuden rajamailla liikkuvan tiedemiehen Emmet ”Doc” Brownin aikakoneeksi.

John DeLoreania voidaan kiittää kaikkia aisteja lellivän auton luomisesta!

Ja jos harjattu rosteri tosissaan polttelee sormenpäitä, kannattaa ottaa yhteyttä Texasin Humblessa toimivaan DMC Texas:iin. Yritys ei ole yhteydessä alkuperäiseen DeLoreanin yritykseen, mutta erikoistunut DMC-12- mallien kunnostamiseen. Vuonna 2007 ilmoitti valmistavansa päivitettyjä DeLorean:ja. Kyse on alkuperäisistä autoista, jotka uudelleen kootaan osin alkuperäisistä osista. Vuonna 2011 yritys ilmoitti valmistavansa sähkökäyttöisen DMC EV. Miltä kuulostaisi 190 kW (260hv) teholla, nollasta sataan 4,9 sekunnissa singahtava DeLorean? Todellista aikamatkailua!

Lisää DeLorean DMC-12:sta:

Automuotoilija Timo Suomala ruotii Tuulilasin blogissaan niin autouutuuksien kuin vanhempienkin mallien muotoilua. Oletko samaa mieltä?

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.