Suomeen uusi rengasvalmistaja – Onko Kontio Renkaat uusi Triangle?

20.04.2016 | Niko Rinta Lauri Larmela
Suomeen uusi rengasvalmistaja – Onko Kontio Renkaat uusi Triangle?

Suomessa aloittaa toimintansa uusi rengasvalmistaja Kontio Renkaat. Yhtiön kotipaikka on Nokia, ja sen ensimmäinen tuote on parhaillaan koeajovaiheessa. Markkinoille ensimmäinen rengas on tarkoitus saada loppukesästä 2016.

Niko: Lauri, Kontio Renkaiden mukaan sen renkaat valmistetaan alkuvaiheessa yhteistyökumppanien toimesta, mutta tulevaisuudessa valmistus on tarkoitus tuoda Suomeen. Miltä nämä suunnitelmat kuulostavat?

Lauri: Suunnitelma kuulostaa loogiselta. Ei täällä voi polkaista pystyyn uutta rengastehdasta ihan tuosta vaan. Hiukan ihmetyttää, että missään ei kerrota kumppanin nimeä tai kotimaata. Jos saan veikata, niin nämä suomalaiset Kontiot ovat ehtaa Kiinan tuontia. Valmistus Suomessa on kerta kaikkiaan isänmaallinen idea, mutta samalla kovin epärealistinen. Nokian renkaatkin on siirtänyt tuotantoaan isolla kädellä halvemman työvoiman maihin, lähinnä Venäjälle.

Niko: Kontio Renkaat lähtee liikkeelle tiedotteen mukaan "niche-markkinoille" suunnatuilla renkailla, mutta tavoitteena on tuoda myyntiin Suomessa suunniteltu nastarengas kotimaisilla nastoilla. Yhtiöllä on samat pääomistajat – tai ainakin sama toimitusjohtaja – kuin nettikauppa Vannetukulla. Kontion Renkaissahan on selviä yhtäläisyyksiä erääseen toiseen renkaaseen: Vannetukku myy kiinalaisen Trianglen renkaita ja mainostaa, että ne on Suomessa suunniteltu ja nastoitettu.

Lauri: Otamme Kontiot ilman muuta testiin heti, kun se on mahdollista. Silloin selviää, onko Kontion ja Trianglen välillä joku yhteys. Tähän suuntaan viittaa vahvasti se, että Kontiolla ja Vannetukulla on sama toimitusjohtaja - ja varmaan myös omistajat.  Automaailmassa tällainen toiminta tunnetaan termillä "badge engineering." Eli myydään samaan tuotetta eri nimillä - ja eri hinnalla ynnä imagolla -  monille eri asiakasryhmille.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Niko: Vannetukku on haastanut Nokian Renkaita rengaskisaan aktiivisesti viime vuosina ja Kontio-nimi puolestaan viittaa vahvasti vanhaan kunnon Nokian Jalkineiden Kontio-saappaaseen. Kyseessä on vakava yritys tuoda merkittävä rengasvaihtoehto markkinoille, mutta onko nimivalinta onnistunut?

Lauri: Nimivalinta on lähinnä mauton mutta sopii hyvin haastajan tyyliin. Jossain lienee vielä kuluttajia, joiden mielestä on hienompaa ajaa Kontiolla kuin Triangleilla. 

Tuulilasi testasi Trianglen talvirenkaan. Katso testitulokset ja raportti!

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.