Suomen autoverotus saa pyyhkeitä: "Autoverotus on edelleen syrjivää"

13.11.2017 |
Suomen autoverotus saa pyyhkeitä: "Autoverotus on edelleen syrjivää"

Oikeustieteen maisterin Pia Määtän Lapin yliopistossa tarkastettu Pro Gradu – tutkimusraportti pitää Suomen autoverotusta moniongelmaisena.

Raportin ideana oli selvittää, miten Suomen autoverolainsäädäntö on ottanut huomioon Euroopan unionin verosyrjintäkiellon.

”Tutkielmassa havaittiin, että vuoden 2016 alusta voimaan astunut autoverolakimuutos, jonka tarkoituksena oli muuttaa verosäännöksiä siten, että kaikissa tilanteissa varmistetaan käytettyjen tuontiautojen syrjimätön verokohtelu, ei ole verosyrjintäkiellon mukainen veroprosentin osalta. Lisäksi autoverolain soveltamiskäytännöllä on edelleen tuontiautoja syrjivä vaikutus verotusarvon osalta. Kaiken kaikkiaan tutkimushavaintojen pohjalta vaikuttaa siltä, ettei Suomella ole ollut todellista tahtoa sopeuttaa autoverolakia vastaamaan Euroopan unionin vaatimuksia; autoverotuksen sääntelyä ohjaavat unionin sisämarkkinatavoitteiden sijaan valtion fiskaaliset intressit”, raportti kertoo.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Fiskaaliset intressit tarkoittavat tässä tapauksessa taloudellista hyötyä, jonka valtio saa veroja keräämällä.

”Suomella on ollut, erityisesti käytettyjen tuontiautojen osalta, mittavia ongelmia verosyrjintäkiellon sopeuttamisessa osaksi kansallista autoverolainsäädäntöä. Euroopan komissio ja EU-tuomioistuin ovat useaan otteeseen puuttuneet tuontiautoja syrjivään autoverolainsäädäntöön ja sen soveltamiskäytäntöön. Lisäksi syrjivään verokohteluun ovat ottaneet kantaa ylimmät laillisuusvalvojat, joiden mukaan valtion suhtautuminen eurooppaoikeuden vaatimuksiin on ollut viivyttelevää ja jälkikäteen reagoivaa”, raportissa kirjoitetaan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.