Taksilla ajaminen kallistuu

18.06.2014 | TL-verkkotoimitus
Taksilla ajaminen kallistuu

Taksiliikenteen enimmäiskuluttajahinnat nousevat heinäkuun alussa keskimäärin 1,2 prosenttia, kertoo Liikenne- ja viestintäministeriö.

Valtioneuvosto antoi asiasta asetuksen 18. kesäkuuta.

Taksankorotus tarkoittaa valtiolle, kunnille ja Kelalle arviolta 6 miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa. Samalla taksiyritykset nostanevat hintojaan kustannusten noustessa.

Julkishallinnon osuus taksiliikenteen kokonaisliikevaihdosta on noin 40 prosenttia. Vuonna 2011 taksiliikenteen kokonaisliikevaihto oli runsaat miljardi euroa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Enimmäishinnat on vuodesta 2013 lähtien ilmoitettu asetustekstissä verottomina. Taksiliikenteen arvonlisävero on 10 prosenttia. Taksiasiakkaille on kuitenkin aina kerrottava kokonaishinta, joka sisältää voimassa olevan arvonlisäveron.

Taksiliikennelain mukaan valtioneuvosto antaa vuosittain asetuksen enimmäishinnoista. Enimmäishintojen tulee olla kustannussuuntautuneita ja kustannustasoa tarkastellaan taksiliikenteen kustannusindeksin perusteella. Taksiliikenteen kokonaiskustannukset ovat nousseet viime vuodesta 1,2 prosenttia.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.