Tällainen on toisen sukupolven ultrapihi Prius Plug-In Hybrid – vaikutteita Teslasta

29.03.2016 | Max Lange

Toyota julkisti New Yorkin autonäyttelyssä pistokehybridiversion tuoreesta Priuksestaan. Alhaisten kulutuslukemien lisäksi ladattavan version muotoilua on pistetty uusiksi.

Vuoden 2015 syksyllä esitelty Prius oli teknisesti Toyotalle tärkeä malli, sillä se perustuu merkin uudelle TNGA-pohjarakenteelle. Jo tuolloin oli odotettavissa, että merkki julkaisisi lähitulevaisuudessa Priuksesta pistokehybridimallin.

Jos kohta tavallisen Priuksen muotoilu on polarisoivaa, niin pistokehybridissä on otettu pieni askel taaksepäin kohti tavallisuutta. Prius Plug-In Hybrid muistuttaa itse asiassa melko paljon Toyotan polttokennoauto Miraita vaakamaisine ajovaloineen. Auto on kuitenkin edelleen varsin persoonallisen näköinen ja erottuu katukuvassa varmasti massasta.

Toyota kertoo, että toisen sukupolven mallin akun kapasiteetti on noussut 8,8 kWh:iin, mikä takaa noin 50 kilometriä toimintamatkaa pelkällä sähköllä. Toimintamatka on kaksinkertaistunut edeltäjästään, mikä kertoo kehitystä tapahtuneen.

Toyotan arvioiden mukaan ladattavan Priuksen keskikulutus olisi ällistyttävän alhainen 1,4 l/100 km, joka tekee siitä markkinoiden taloudellisimman bensiinikäyttöisen pistokehybridimallin. Auton CO2-päästöt asettuvat lukemaan 32 g/km.

Toyota on panostanut Plug-In Hybridin kehitystyössä siihen, että auto hyödyntäisi ajossa sähkömoottoria mahdollisimman paljon, myös silloin, kun auto ei ole EV-tilassa. Sähkövoimaa hyödynnetään etenkin silloin, kun polttomoottoria ei ole järkevää käyttää.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Toyota kehuu myös, että auto on kylmissä olosuhteissa huomattavasti aiempaa taloudellisempi. Pistoke-Priuksessa on akkujen lämmitysjärjestelmä, joka parantaa akkujen hyötysuhdetta kylmällä kelillä. Autossa on myös ensimmäinen lämpöpumpulla varustettu ilmastointilaite.

Lisääntyneestä akkukapasiteetista huolimatta Plug-In Hybrid Priuksen täyteen lataaminen kestää vain reilut kaksi tuntia. Moottorina autossa on tuttu Atkinson-kiertoa hyödyntävä 1,8-litrainen bensiinimoottori, jonka hyötysuhde on peräti 40 prosenttia.

Yllättävää on myös auton ohjaamosta löytyvä massiviinen pystysuuntaan asennettu kosketusnäyttö, joka muistuttaa vahvasti Tesla Model S:n ruutua. On mielenkiintoista nähdä, kuinka toimivaa ruudun käyttäminen käytännössä on.

Toyota kertoo ladattavan Priuksen saapuvan Eurooppaan vuoden loppupuoliskolla.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.