Tälle merkille ollaan uskollisimpia – arvaatko mikä auto kärjessä?

02.02.2015 | TL-verkkotoimitus
Tälle merkille ollaan uskollisimpia – arvaatko mikä auto kärjessä?

Autovalmistajat laitettiin järjestykseen vuotuisessa merkkiuskollisuusvertailussa.

Viime vuonna halpamerkit menestyivät luotto- ja markkinatietoyhtiö Bisnoden selvityksessä paitsi hinnalla myös merkkiuskollisuudessa. Tulosten mukaan uskollisimmat kuskit ovat myös tyypillisesti automerkkiä vaihtaneita ikääntyneempiä.

Vuonna 2014 merkkiuskollisuudessa selkeäksi voittajaksi kaasutti romanialaisperäinen yllättäjä, Renault-ryhmään kuuluva Dacia, joka nousi vertailussa voittajapallille sijalta 14. Kia ja Subaru löytyivät merkkiuskollisuusvertailussa sijoilta neljä ja viisi, vaikka kummakin tulos oli tippunut useamman prosenttiyksikön verran.

"Vallitseva taantuma voi hyvinkin näkyä autonostajien merkkiuskollisuudessa. Esimerkiksi voitokas Dacia on ensin valloittanut suomalaisten sydämet pienellä hinnallaan ja sen jälkeen voittanut myös asiakkaiden luottamuksen", sanoo Bisnoden toimitusjohtaja Juha Airaksinen tiedotteessa.

Vertailun kymmenen kärjen perää pitää sangen nimekäs joukko. Kärkikymmenikön vähiten merkkiuskolliset kuskit löytyvät Mercedes Benzin, Volvon ja Audin ratista.

Bisnoden autoalan Loyalty Awards -merkkiuskollisuuspalkintoja on jaettu jo vuodesta 2006 lähtien. Selvityksessä olivat mukana uuden auton yksityiskäyttöön vuonna 2014 ostaneet auton haltijat, jotka ovat omistaneet auton myös aikaisemmin.

Nuoret ja koulutetut autokaupan uskottomimpia

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vertailussa tarkasteltiin merkkiuskollisuutta myös autonostajien kuluttajaprofiilin kautta.

Tulosten mukaan automerkille uskolliset ovat tyypillisesti automerkkiä vaihtaneita ikääntyneempiä.

Ikäluokissa 56–75-vuotiaat on suhteellisesti eniten merkille uskollisia autonostajia.

Automerkkiä vaihtavat puolestaan ovat iältään nuorempia, tyypillisesti lapsiperheitä, joilla on korkeakoulutus, korkeat tulot ja paljon velkaa.

Asiakassegmentoinnin näkökulmasta tarkasteltuna merkkiuskollisimpia olivat suurten perheautojen ja edustusautojen ostajat.

Vähiten merkille lojaalia ostajakuntaa olivat puolestaan pienien perhe- ja premium-autojen metsästäjät.

Maantieteellisessä vertailussa Uusimaa erottui selkeästi muusta Suomesta, sillä alueella huristelee suhteellisesti eniten automerkkiä vaihtaneita kuskeja.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.  

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.