Tältä näyttää luksusmerkki Genesiksen uusi malli G90 – erikoisuutena ryhtiä korjaavat penkit

10.12.2015 | Max Lange

Genesikseltä vakuutetaan, että uusi G90 pystyy kilpailemaan tasavertaisesti maailman parhaiden autojen kanssa.

Genesis G90-mallilla halutaan muuttaa käsityksiä korealaisista autoista. G90:n kehitystyöhön on osallistunut jopa 800 ihmistä neljän vuoden ajan. Auton iskulauseita ovat turvallisuus, mukavuus ja suorituskyky.

G90:stä kutsutaan mallin kotimarkkinoilla Koreassa nimellä EQ900. Koreassa malliin tarjotaan myös osittaisia autonomisen ajamisen mahdollistavia toimintoja. Painopiste on kuljettajan väsymystä estävissä toiminnoissa.

G90:n päämarkkina-alueet ovat jossain aivan muualla kuin Euroopassa. Näitä ovat Kiina, Yhdysvallat ja Lähi-Itä. Se myös tarkoittaa, että malliin ei ole tarjolla ainakaan toistaiseksi dieselmoottoreita. Euroopan lanseeraus tapahtuu myöhemmin.

Hyundai lanseeraa autoon myös maailman ensimmäisen kuljettajan ryhtiä parantavan toiminnon. Kuljettajan penkki tunnistaa istujan ryhdin sekä asennon ja muokkaa istuimen asentoa sen mukaan.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Auton ajo-ominaisuuksia on puolestaan hiottu Euroopassa Nürburgring Nordschleifen radalla. Ajo-ominaisuuksien halutaan olla verrattavissa saksalaisiin kilpailijoihin.

Genesis on luvannut julkaista ennen vuotta 2020 kuusi uutta mallia, joista G90 ensimmäinen täysi uusi malli, kertoo Automotive News Europe.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.