Tältä näyttää uusi Fabia – ensimmäinen piirroskuva

17.07.2014 | TL-verkkotoimitus
Tältä näyttää uusi Fabia – ensimmäinen piirroskuva

Skoda on julkistanut ensimmäisen piirroskuvan uuden Fabian muotoilusta. Autossa on paljon tuttuja piirteitä edeltäjästään sekä nykyisestä Rapidista ja Octaviasta.

B-segmentin mallivyöry vain jatkuu. Aiemmin jo tänään paljastettiin Mazda 2:n kuvat, nyt oli Skodan vuoro antaa pieni tirkistys uuteen Fabiaan. Auton tunnusmerkkinä ovat lyhyet etu- ja takaylitykset, terävästi muotoillut koripaneelit sekä aiempaa selkeämpi olkalinja, kertoo Autocar.

Fabia pysyy edelleen alle neljän metrin mittaisena, mutta leveyttä on tullut 90 mm lisää. Tämä on selkeä jatkuva trendi, koska myös äskettäin julkistetussa Smartissa lisätilaa oli haettu leveyssuunnassa. Sinänsä mielenkiintoista, koska en ole huomannut varsinkaan keskieurooppalaisten teiden leventyneen viime vuosina.

Mielenkiintoista on myös, että Fabian on madaltunut 30 mm. Tällä sekä lisäleveydellä saavutetaan ehkä hieman enemmän urheilullista jämäkkyyttä olemukseen. Moottoripuolella on odotettavissa VW-konsernin peruskauraa. Kaikkien mallien päästöt ovat kuitenkin jäämässä alle 100 g/km.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Uuden Fabian arvellaan jäävän alle tuhanteen kiloon edullisimmissa malleissaan. Monien pettymykseksi RS-malli on jäämässä pois valikoimasta edellispolven huonon menekin myötä. Tilalle lienee kuitenkin tulossa Monte Carlo-malli, jolla tavallista Fabiaa voi ehostaa sporttisemman näköiseksi.

Fabian virallinen esittely tapahtuu Mazda 2:n tavoin Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa. Myynti on alkamassa alkuvuodesta 2015.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.