Talvi tulee - talvirenkaat esiin

17.10.2013 | Tapio Ketonen
Talvi tulee - talvirenkaat esiin

Talvikelit ovat tulossa, ja pian alkaa olla aika siirtyä talvirenkaisiin myös etelässä.

Avauskuva on otettu torstaina Kiimingissä. Kyseessä on jo aivan rehellinen talvikeli, pakkasta, pöllyävää lunta ja alkavaa polannetta.

Tässä vaiheessa kesärenkaat eivät enää ole parhaimmillaan, joten on viisainta siirtyä talvirenkaisiin ensi tilassa. Sääennusteet lupaavat lumi- tai räntäsateita perjantain aikana jo Etelä-Suomeenkin. Esimerkiksi Tampereelle ennusteet povaavat satavan rännän lisäksi jo aivan oikeaa luntakin. Lämpötila laskee lähiaikoina öisin jo reilusti pakkaselle koko maassa, joten jäätä saattaa löytyä melkein mistä tahansa.

Keleistä saa kätevästi tietoa Liikenneviraston kelikameroiden kuvista, jotka löytyvät osoitteesta http://www2.liikennevirasto.fi/alk/kelikamerat

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä (1257/1992) määrää 17 pykälässään, että nastoitettuja talvirenkaita saa käyttää marraskuun alusta toista pääsiäispäivää seuraavaan maanantaihin saakka. Se on ensi vuonna myöhään, 28.4. Nastojen käyttöaikaa koskeva määräys on tosin useimmiten jouduttu työntämään taka-alalle sekä ennen sen alkua että myös sen jo virallisesti päätyttyä.

Onhan asetukseen toki jätetty takaportiksi sanonta milloin sää tai keli sitä edellyttää. Esimerkiksi tänä vuonna poliisi kehotti jo syyskuun lopulla kansalaisia siirtymään talvirenkaiden käyttöön.

Nastarenkaiden käyttöaika on rajoitettu, mutta nastattomia talvirenkaita saa käyttää ympäri vuoden. Joulukuun alusta helmikuun loppuun henkilö- ja pakettiautoissa pitää käyttää jonkinlaisia talvirenkaita, joko nastoilla tai ilman. Tuona aikana vaaditaan myös renkaiden urasyvyyden olevan vähintään 3 mm.

Henkilö- ja pakettiautojen perävaunujen rengassäännöt ovat hieman hankalat ja monimutkaiset. Jarruttomassa perävaunussa riittävät talvellakin kesärenkaat, joissa on vähintään 1,6 mm syvyiset urat. Jarrullisissa perävaunuissa on joulukuun alusta helmikuun loppuun käytettävä talvirenkaita, ja niiden urasyvyysvaatimus on 3 mm. Jos vetoautossa on nastarenkaat, sellaiset pitää olla myös vetoautossa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.