Tappiollinen Lotus irtisanoo rajusti

19.09.2014 | TL-verkkotoimitus
Tappiollinen Lotus irtisanoo rajusti

Lotus ilmoitti eilen torstaina suurista irtisanomisista.

Urheiluautovalmistaja aikoo vähentää jopa neljänneksen henkilöstöstään – 325 työpaikkaa.

Uudelleen organisoinnilla pyritään kääntämään pahasti tappiollinen yhtiö kannattavaksi.

"Kun uudelleenjärjestely on toteutettu, ja vahvan johdon ja kokeneen tiimin ansiosta, Lotuksesta tulee virtaviivaisempi ja kilpailukykyisempi organisaatio", toteaa toukokuussa Lotuksen toimitusjohtajana aloittanut Jean-Marc Gales (kuvassa) tiedotteessa.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Lotuksen auto- ja suunnitteluyhtiöt tekivät viime tilikaudella tappiota yhteensä 201 miljoonaa euroa, kertoo Automotive News Europe. Yhtiö myi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla Euroopan markkinoille 292 autoa. Kasvua sen suurimmalla markkina-alueella tuli 14 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Viime marraskuussa brittimerkki sai Britannian hallituksen kasvurahastolta noin 12 miljoonan euron lainan paikallisia tutkimus- ja tuotekehityshankkeitaan varten. Tuen turvin Lotuksen oli määrä luoda uusia työpaikkoja 313 henkilölle ja lähteä kehittämään uusia automalleja. Vielä ei ole tiedossa vaikuttavatko uudet irtisanomiset tukilainaan.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.