Tässä on kolmannen sukupolven Mercedes Sprinter

16.04.2018 |

Mercedes-Benz Sprinteriä on myyty vuodesta 1995 yli 130 maassa kaikkiaan yli 3,4 miljoonaa kappaletta. Sprinter on eniten myyty Mercedes-Benzin pakettiautomalli, Nyt on kolmannen sukupolven Sprinterin aika.

Kolmannen sukupolven uudistunut Sprinter on ensimmäinen pakettiautomalli, joka edustaa vuonna 2016 esiteltyä Mercedes-Benzin adVANce-toimintafilosofiaa. Siinä on viisi keskeistä periaatetta: digital@vans (verkottuminen ja digitaaliset palvelut), solutions@vans (varusteratkaisut tehostamassa asiakkaiden toimintaa), rental@vans (uudet innovatiiviset vuokrauspalvelut), sharing@vans (uudet julkiset liikenteen konseptit) sekä eDrive@vans (kokonaisvaltainen lähestymistapa sähköiseen liikkumiseen).

”Tulevaisuuden logistiikka- ja kuljetussektorilla ei enää riitä, että tarjoamme asiakkaalle hyvän ajoneuvon. Muunneltavuus ja asiakaslähtöiset ratkaisut ovat olennaisia menestystekijöitä. Niinpä uuden Sprinterimmekin pitää olla enemmän kuin vain osiensa summa”, Mercedes-Benz Vansin toimitusjohtaja Volker Mornhinweg sanoo.

”Uusien verkottuneiden palvelujensa ja uuden sukupolven telematiikkaratkaisuiden ansiosta Sprinter sopii erinomaisesti mitä erilaisimpiin kuljetus- ja käyttötarpeisin. Jälleen kerran se määrittelee uudelleen koko pakettiautosegmentin laatutason.”

Ensimmäiset uudet Sprinterit toimitetaan asiakkaille kesäkuussa. Uutta Sprinteriä on testattu neljässä maassa, ja sen vaativat talvitestit ajettiin Suomessa. Jatkossa Mercedes-Benz Vans aikoo sähköistää koko pakettiautomallistonsa. Ensimmäinen uusi tuote on eVito, joka tulee saataville vuoden 2018 jälkipuoliskolla. Sitä seuraa eSprinter vuonna 2019. Täyssähköisen Sprinterin toimintamatka latauksella on jopa 150 kilometriä, ja auto voi kantaa yli 1000 kilon hyötykuorman.

Kuljettajan työoloja parantavat ergonomisesti optimoidut istuimet, avaimeton käynnistys sekä auton parannettu ilmastointijärjestelmä.

Auton suunnittelussa on huomioitu luotettavuus, kestävä perusrakenne sekä alhaiset käyttökustannukset koko elinkaaren aikana. Uudessa Sprinterissä on lisäksi parannettu alustan kestävyyttä ruostumista ja kolhuja vastaan galvanoinnilla ja alustasuojauksella.

Turvajärjestelmistä saatavina ovat esimerkiksi aktiivinen Distronic-etäisyysavustin, aktiivinen jarruavustin, aktiivinen kaista-ajoavustin sekä vireystila-avustin Attention Assist. Valinnaisvarusteena ovat saatavina niin ikään pysäköintipaketti 360 asteen kamerajärjestelmällä tai peruutuskameralla sekä LED High Performance –ajovalot. Vakiovarusteita ovat muun muassa sivutuuliavustin sekä ajonopeuden mukaan säätyvä sähköinen ohjaustehostin EPS. Mercedes-Benz on ensimmäinen pakettiautovalmistaja, joka tarjoaa EPS:n Sprinter-kokoluokassa aina 5,5 tonnin painoluokkaan saakka.

Uusi varuste Sprinterissä ovat Wet Wiper –tuulilasinpyyhkimet: pesuneste ruiskutetaan lasille tarkasti ja roiskumatta suoraan pyyhkimien sulkien juuresta ja pyyhitään pois samalla pyyhkimien liikkeellä. Toinen uutuus on itsepuhdistuva peruutuskamera, jonka välittämä kuva näky auton taustapeilissä.

Mercedes PRO Connect ja MBUX-multimediajärjestelmä

Ajoneuvojen etähallintaan on tarjolla uusi tehokas ratkaisu, Mercedes PRO connect, joka esitellään ensi kertaa Sprinterissä. Tehdasasenteinen järjestelmä yhdistää kuljetusten järjestäjän kaikkiin hänen hallinnoimiinsa ajoneuvoihin ja niiden kuljettajiin. Mercedes PRO connectin kahdeksan tehdasasenteista järjestelmää mahdollistavat kuljetuskalustojen paikantamisen, logistiikan suunnittelun, kulutuksen ja huoltotarpeen seurannan sekä ajoneuvojen välisen kommunikoinnin reaaliajassa. Yksi järjestelmistä on kuljettajan digitaalinen ajopäiväkirja. Palvelu on saatavana 19 Euroopan maassa kesäkuusta lähtien ja Yhdysvalloissa loppuvuoden aikana.

Sprinterissä hyödynnetään täysin uutta MBUX-multimediajärjestelmää (Mercedes-Benz User Experience), joka on perusta myös Mercedes PRO connect –palvelujen toiminnoille. Järjestelmä esitellään Sprinterissä yhtä aikaa kompaktikokoluokan uuden A-sarjan henkilöauton kanssa. MBUX toimii 7- tai 10,25-tuumaisen HD-tasoisen kosketusnäytön, ohjauspyörän monitoiminäppäinten sekä uuden sukupolven ääniohjauksen avulla.

Järjestelmä perustuu oppivaan tekoälyyn, joten MBUX kykenee oppimaan ja omaksumaan kuljettajan tapoja ja käyttäytymistä ja ehdottaa sen perusteella esimerkiksi sopivia radiokanavia ja ajokohteita. Lisäksi Sprinter tarjoaa ajanmukaiset USB-liitännät ja -latausmahdollisuudet sekä WiFi-yhteydet, joten kuljettaja ja matkustajat voivat koko matkan ajan käyttää tarvitsemiaan digitaalisia palveluja. MBUX:n ominaisuuksiin kuuluvat myös nopea navigointi ja tarkat topografiset 3D-karttapohjat.

Kaksi dieselvaihtoehtoa, uutuutena etuveto

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Sprinterin voimanlähteeksi on tarjolla kaksi nykyaikaista turbodieselmoottoria: 4-sylinterinen 2,1- litrainen tai 3-litrainen V6-moottori – ainoa 6-sylinterinen dieselmoottori isojen pakettiautojen segmentissä. Pienemmästä dieselvoimanlähteestä on tarjolla useita eri vaihtoehtoja 84–130 kilowatin teholuokissa. Keskikulutus vaihtelee auton koosta, akselivälistä ja moottorista riippuen 6,8–9,7 litran välillä/100 km ja CO2-päästöt vastaavasti 178–253 grammaan/kilometri. Kaikki moottorit täyttävät Euro 6 –päästönormit. AdBlue-lisäainesäiliön koko on malliuudistuksessa kasvanut 18:sta 22 litraan. SCR-katalysaattoriteknologian sekä AdBlue-lisäaineen ansiosta terveydelle haitallisten typpioksidien määrä pakokaasuissa on vähentynyt yli 80 prosenttia.

Perinteisten taka- ja nelivetovaihtoehtojen lisäksi saatavana on nyt myös etuvetoinen Sprinter. Etuvetoratkaisun ansiosta auton kuljetuskyky on 50 kiloa suurempi kuin takavetomallissa. Kuormaustaso on 80 milliä matalampi ja ovet vastaavasti 80 milliä korkeammat kuin takavetoisessa sisarmallissa, mikä helpottaa auton kuormausta. Sprinter-etuvetomallien huoltoväli on 40 000 kilometriä/2 vuotta, dieselmallien ja takavetoisten Sprinterien puolestaan 60 000 kilometriä/2 vuotta. Huoltotarvetta ja ajoneuvon kuntoa seurataan Assyst Plus –huoltotietokoneen avulla. Sprinterissä ei esimerkiksi ole lainkaan moottorin öljytikkua, vaan öljyntason ilmaisin löytyy mittaristosta.

Etuvetoisen Sprinterin vaihteistovaihtoehdot ovat 9-vaihteinen automaattivaihteisto momentinmuuntimella (ensimmäinen isojen pakettiautojen luokassa) sekä uusi 6-vaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Kaikkiin Sprinterin taka- ja nelivetomalleihin on ensi kertaa saatavana 7G-Tronic-automaattivaihteisto varustettuna Drive Select –käsivalintatoiminnolla. Nelivetoisten Sprinterien voimanajo on normaaliolosuhteissa 35/65 (etu-/taka-akselille); lisäksi korin lähestymis-/jättökulmia on kasvatettu, jotta ajaminen olisi helpompaa haastavissa oloissa kuten rakennustyömailla ja lumisilla pinnoilla.

Sprinteristä tarjolla kaikkiaan yli 1700 erilaista vaihtoehtoa

Uusi Sprinter on saatavana kokonaispainoltaan 3000:n, 3500:n, 4000:n ja 5500 kilon painoluokissa. Tarjolla on umpipaketti-, pikkubussi-, kevytkuorma-auto- ja retkeilyautovaihtoehtoja, eri koripituuksia ja viisi eri akseliväliä (3250, 3259, 3655, 3924 ja 4325 mm) sekä erilaisia kuormauskorkeuksia – kaikkiaan erilaisia mahdollisia Sprinter-vaihtoehtoja on saatavana yli 1700 kappaletta.

Maksimaalinen muunneltavuus takaa sen, että jokaiseen käyttötarpeeseen ja –kohteeseen löytyy aina juuri siihen sopiva, kokonaistaloudellinen Sprinter-versio. Sprinter-alustalle voidaan jatkossakin räätälöidä esimerkiksi jopa 20-paikkainen linja-auto, täysin varusteltu ambulanssi tai huippusuorituskykyinen pelastusajoneuvo.

Suurin tavaratilan koko 17 kuutiota, kyytiin jopa seitsemän eurokokoista kuormalavaa

Etuvetoisena Sprinter on saatavana kolmessa painoluokassa (3, 3,5 ja 4,1 tonnia), ja akseliväli on joko 3259 tai 3924 milliä. Takavetomallin painoluokat yltävät 3–5,5 tonniin, ja akselivälivaihtoehtoja on kaikkiaan viisi 3250–4325 millimetriin. Sprinter-yhdistelmän enimmäispaino perävaunu mukaan lukien on 8,75 tonnia. Etuvetoisella Sprinterillä voi vetää enimmillään 2-tonnista perävaunua, kun taas nelivetoisen Sprinterin vetokyky on jopa 3,5 tonnia. Pakettiauto-, kombi- tai linja-autokäytössä Sprinterin koripituus on 5267, 5932, 6967 tai 7367 milliä.

Sprinter-pakettiauton tavaratilan koko vaihtelee 7,8–17 kuutiometrin välillä. Tavaratilan lattian pituus on 2732–4810 milliä, suurin leveys 1787 milliä ja korkeus 1719–2243 milliä. Raskaimmassa 5,5 tonnin painoluokassa auto voi kantaa jopa 3000 kilon kuorman. Eurokokoisia kuormalavoja mahtuu kyytiin enimmillään seitsemän kappaletta.

Uuden Sprinterin moottorivaihtoehdot:

 

OM651

OM 642

Tilavuus

2143 cm3

2987 cm3

Sylinterit

rivi4

V6/72o

Teho

84 kW/114   hv/3800 rpm

105 kW/143   hv/ 3800 rpm

120 kW/163   hv/3800 rpm

130 kW*/177   hv/3800 rpm

140 kW/190   hv/3800 rpm

Vääntö

300 Nm/1400–2400 rpm

330 Nm/1400–2400 rpm

360 Nm/1400–2400 rpm

400 Nm/1800–2400 rpm

440 Nm/1600–2600 rpm

Sylinterin   pituus/iskunpituus

83 mm/99 mm

38 mm/92 mm

Puristussuhde

16.2:1

18.0:1

Turboahdin

2-vaihe (RWD)1-vaihe (FWD)

2-vaihe (RWD)1-vaihe (FWD)

2-vaihe (RWD)

1-vaihe (FWD)

1-vaihe (RWD)

*130 kW vain etuvetomalleissa

 

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.