Toyotalle napsahtivat ennätyssakot

20.03.2014 | TL-verkkotoimitus
Toyotalle napsahtivat ennätyssakot

Toyota on sopinut Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa jättisakkojen maksamisesta.

Japanilaisyhtiö maksaa 1,2 miljardia dollaria eli noin 870 miljoonaa euroa sekä myöntää salanneensa tietoa asiakkailta ja viranomaisilta. Kyseessä on suurin autovalmistajalle Yhdysvalloissa koskaan asetettu sakkorangaistus, kirjoittaa Bloomberg.

Tämän lisäksi oikeusministeriö asettaa virallisen tarkkailijan seuraamaan yhtiön toimintaa, ja jos toiminta on moitteetonta, tullaan kaikki syytteet Toyotaa kohtaan perumaan.

Sovun myötä ministeriön nelivuotinen rikostutkinta koskien viallisia autoja loppuu.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Toyota veti vuosina 2009 ja 2010 miljoonia autoja markkinoilta, koska ne saattoivat lisätä nopeuttaan itsestään ilman, että kuljettaja pystyi vauhtiin puuttumaan. Takaisinkutsuja ei tehty tarpeeksi kattavasti ja niiden yhteydessä annettiin viranomaisten mukaan harhaanjohtavaa tietoa.

Myös General Motors on samankaltaisten tutkimusten kohteena. Yhtiö on kutsunut huoltoon alkuvuoden aikana kaikkiaan 3,1 miljoonaa autoa, ja myönsi viime viikolla tienneensä ongelmista jo toistakymmentä vuotta. Yhdysvaltain oikeusministeriö tutkii GM:n toimintaa, ja luvassa saattaa olla sanktioita.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.