Toyotalta ryhtyy modulaariseksi – Onko TNGA uusi MQB?

26.03.2015 | TL-verkkotoimitus
Toyotalta ryhtyy modulaariseksi – Onko TNGA uusi MQB?

Japanilainen autojätti Toyota aikoo tehostaa autotuotantoaan dramaattisesti lähivuosina. Uudistusten kärkipäässä on modulaarinen pohjarakenne TNGA.

VW aloitti automaailmassa buumin, jossa suurin osa merkin malleista perustuu samalle modulaariselle pohjarakenteelle. Autoja on näin halvempi kehittää ja ne jakavat enemmän osia keskenään.

Toyota ryhtyy leikkiin mukaan hieman jälkijunassa, mutta merkillä on ollut myös aikaa hioa rakennetta kuntoon. Modulaarisen pohjarakenteen koko nimi on Toyota New Global Architecture, jonka lyhenne TNGA on.

Rakennetta käyttävät autot voivat olla joko etu- tai takavetoisia. Kehitystyössä suuri painopiste on ollut myös siinä, että auton erilaisia komponentteja on saatu kevyemmäksi ja painopistettä alemmaksi.

TNGA:han perustuvat moottorit ovat hyötysuhteeltaan myös aiempaa parempia. Samalla on tarkoitus vähentää Toyotan erilaisia moottori- ja voimansiirtokombinaatioita, joita on tällä hetkellä laskutavasta riippuen jopa 800.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vuoteen 2020 mennessä jopa puolet Toyotan globaaleista malleista tulisi olla rakennettu TNGA:n pohjalta. Päälle päin TNGA ei näy mitenkään, mutta pinnan alla yhteisiä osia ovat mm. etu- ja takajousitusjärjestelmät, koko voimansiirto, jäähdyttimen asento sekä lämmitys-, ilmastointi- ja ohjausjärjestelmät.

Toyota itse ei vielä paljasta, mikä on ensimmäinen TNGA-perusrakenteelle rakennettu malli. Vahva veikkaus on, että kyseessä on tuleva Prius-hybrid. Mikä tahansa uutuus onkaan, julkaistaan se vielä tämän vuoden puolella.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.