Tunteikkaan italialaismerkin paluu – uusi 3-sarjan haastaja tällä viikolla

22.06.2015 | Max Lange
Tunteikkaan italialaismerkin paluu – uusi 3-sarjan haastaja tällä viikolla

Perinteikäs Alfa Romeo on tekemässä uutta paluuta, ja sen kärkenä on tällä viikolla julkaistava uusi takavetoinen Giulia.

Uuden mallin merkitystä Alfa Romeolla ei voi tarpeeksi korostaa. Merkki on ollut myynnillisesti pohjamudissa jo pitkään, eikä ole pysynyt muiden eurooppalaisten automerkkien myyntilukemissa.

Alfa Romeolla on kuitenkin paljon historiaa ja faneja, joita merkin uusi tuleminen varmasti miellyttää. FCA-konsernin toimitusjohtaja Sergio Marchionne on laittanut paljon rahaa Alfa Romeon uudelleentulemiseen, jonka keulakuva keskiviikkona julkistettava Giulia on.

Giulia perustuu täysin uuteen taka- ja nelivetoiseen pohjarakenteeseen, jonka nimi on Giorgio. Giulia on asemoitu BMW 3-sarjan sekä Mercedes C-sarjan haastajaksi, eli kyseessä on premium-tason automalli.

Giulian merkitystä korostaa se, että Alfa Romeolta ei ole tullut täysin uutta volyymimallia sitten Giuliettan ja vuoden 2010. Auton myynti aloitettaneen vuoden 2016 alkupuolella.

Jotta Alfa Romeo säilyttäisi ainakin pienen osan perinteisestä eksotiikastaan, on Giuliaan luvassa malliston huipulle Ferrarin kehittämä 500-hevosvoimainen V6-moottori. Tarjolla on tietenkin myös pienempiä bensiini- ja dieselmoottoreita.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Giulian lisäksi Alfa Romeo on tuomassa monia muita uusia automalleja. Giulian jälkeen tarjolle on tulossa SUV sekä BMW 5-sarjaa vastaava isokokoinen Alfa. Näitä voimme odottaa vuodeksi 2017.

Marchionnen tavoitteena on muuntaa Alfa Romeo haluttavaksi premium-brändiksi, joka vastaisi BMW:tä tai Audia. Myös myyntitavoitteet ovat korkeita, sillä vuonna 2018 merkin olisi tarkoitus myydä jopa 400 000 autoa. Tosin viime vuonna Alfa Romeo möi 70 000 autoa.

Automotive News Europen haastattelemien analyytikoiden mukaan Alfa Romeo tulee valitettavasti jäämään noin puoleen näistä tavoitteista. Alfa Romeo voi tosin osoittaa veikkaukset vääriksi, paluu tekee joka tapauksessa hyvää koko eurooppalaiselle autoteollisuudelle.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.