Uusi järjestelmä itse pysäköiville autoille kehitteillä – taustarahoittajana EU

01.08.2014 | TL-verkkotoimitus
Uusi järjestelmä itse pysäköiville autoille kehitteillä – taustarahoittajana EU

Tulevaisuudessa sähköautot yleistyvät ja matkan varrella vaihdetaan yhä useammin liikennemuodosta toiseen. Tämän vuoksi liikenteen solmukohtiin tarvitaan entistä enemmän pysäköintimahdollisuuksia.

V-Charge-hankkeessa kehitetään yleisiin pysäköintitiloihin järjestelmää, jossa sähköauto kykenee pysäköimään ja tarvittaessa lataamaan itsensä täysin automaattisesti. EU rahoittaa hanketta 5,6 miljoonalla eurolla.

Järjestelmän odotetaan tulevan saataville muutaman vuoden sisällä. Sillä on jo tehty onnistuneita kokeiluja Stuttgartin lentokentällä aiemmin tänä vuonna.

Järjestelmässä auton voi jättää vaikkapa rautatieaseman tai lentokentän pääsisäänkäynnin eteen ja antaa sen itse hakea itselleen pysäköintipaikan. Kuljettaja käynnistää pysäköintiprosessin erityisellä mobiilisovelluksella. Auto ottaa yhteyden pysäköintitilan palvelimeen, joka ohjaa sen oikeaan pysäköintiruutuun.

Tarvittaessa sähköauto voidaan ohjata myös latauspisteeseen. Kun kuljettaja palaa paikalle, hän kutsuu sähköauton samalla sovelluksella taas pääsisäänkäynnille - akut ladattuina.

Koska GPS-signaalit eivät välttämättä aina kantaudu parkkihallien sisään, tutkijat ovat kehittäneet kamerapohjaisen järjestelmän, joka hyödyntää robotiikkaa ja antureita.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen: autoon asennettava tekniikka on suunniteltu niin, että se pystyy huomaamaan ja väistämään yllättävätkin esteet.

Alla video aiheesta:

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.