Uusien autojen CO2-päästöt pudonneet 42 g/km viidessä vuodessa

11.04.2013 | Jorma Viitanen
Uusien autojen CO2-päästöt pudonneet 42 g/km viidessä vuodessa

Suomessa myytyjen usien henkilöautojen keskimääräiset päästöt ovat pudonneet viidessä vuodessa 42 grammaa kilometrillä.

Uusien henkilöautojen ensirekisteröintitilastot maaliskuulta osoittavat, että keskimääräinen CO2-päästö on pudonnut 42 grammaa viidessä vuodessa. Kun vuonna 2007 päästöjen keskiarvo oli 177,4 g/km, nyt ne olivat tasolla 134,4 g/km.

Bensiinikäyttöisten autojen keskiarvo oli 133,1 g/km, dieseleiden 137,0 g/km. Autoveromuutos vuosi sitten johti päästötason putoamiseen noin 10 g/km. Veromuutoksen jälkeen tosin oltiin yhden kuukauden ajan tosin nykytasoa vieläkin alemmalla,

Portugalissa pienimmät päästöt

Uusien henkilöautojen CO2-päästötilastojen kärjessä on Portugali. Maan autokannassa pikkuautojen osuus on hyvin suuri. Myös Tanskassa ja Hollannissa päästöjen keskiarvo on alle 120 grammaa.

Euroopan maiden keskiarvo on 132,3 g/km selviää Jato Dynamicsin vertailulaskelmista. Suomi ja Ruotsi jäävät edelleen edelleen keskiarvon yläpuolelle. Kaikkein suurin päästöjen keskiarvo on Sveitsissä, missä huomattavan suuri osa uusista henkilöautoista on suurimoottorisia ja kalliita autoja.

Jato Dynamicsin esittämissä luvuissa Suomea koskeva keskiarvo on suurempi, kuin Trafin ensirekisteröintitilastoista saatu luku. Syynä on ilmeisesti se, että Jaton luvut perustuvat laskelmaan automarkkinoiden rakenteesta eikä kaikkien autoyksilöiden CO2-päästötiedosta laskettuun keskiarvoon.

Tässä uutisessa on kerrottu, millä tavalla uusien henkilöautojen EU-normin mukaan mitattu keskimääräinen kulutus on muuttunut.Tiedot ovat tietysti autojen ensirekisteröintitiedoissa ilmoitettujen auton valmistajan antamien vaatimustenmukaisuustodistustenperusteella laadituista tilastoista.

Lisäys uutiseen

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Tuulilasi-lehti on jatkuvasti mitannut uusien henkilöautojen polttoaineenkulutusta sekä vertailutesteissään että kestotesteissään Suomessa. Todellisissa suomalaisissa olosuhteissa todellinen kulutus eroaa autonvalmistajien ilmoittamasta "ihanteellisissa olosuhteissa" mitatusta. Kuinka suuri tuo ero on riippuu monista seikoista, esimerkiksi auton kuormasta, ajotavasta, säästä, vuodenajasta, renkaista, ajonopeuksista, kaupunki-ajon ja maantieajon suhteesta mitatuilla ajomatkalla, kaupunkiliikenteen sujuvuudesta jne.

Asiaa on käsitellut Tapio Ketonen mm jutussa: EU-kulutukset pienenevät – mitä tapahtuu tosielämässä?Erittäin kiinnostavaa luettavaa löytyy myös Tuulilasi-lehden numerosta 3/ 2013, missa hyvin seikkaperäisesti ruoditaan Ekoautovertailun tuloksia. 12 testiin osallistuneen auton polttoaineenkulus mitattiin täsmälleen samalla maantielenkillä sekä vajaalla että raskaammalla kuormalla sekä vajaalla kuormalla samalla kaupunkiajoa simuloivalla reitillä olosuhteiden ollessa kaikille autoille samat.Tuulilasi-lehden numerossa 4/2013 testattiin neljä viistoperäistä pienempää perheautoa (Ford Focus 1.0 Ecoboost, Skoda Rapid 1.2 TSI, Toyota Auris 1.6 ja VW Golf 1.2 TSI, autojen ov-hinnat välillä 21873 e - 23806 e).

Tässä testissä ajettiin kaikilla autoilla sama maantiekulutuslenkki ja kaupunkikulutuslenkki. Kuljettajakohtainen vaikutus eliminoitiin vaihtamalla kuljettajia määrävälein, jolloin autojen kulutuserot eivät johdu kuljettajasta. Seuraavassa taulukossa on kerrottu valmistajan ilmoittama yhdistetty kulutus ja Tuulilasin mittaama kulutus sekä kaupunkilenkillä että maantielenkillä.

Testiraportin kirjoittaja Juuso Kallioinen on todennut vertailussa olleiden autojen polttoaineenkulutuksesta testin perusteella seuraavaa:

" Vertailussa ajettiin tuttuun tapaan maantie- ja kulutuslenkit. Tällä kerralla jouduimme kuitenkin jättämään kaupunkilenkillä kolme   pysähdystä lumitilanteen vuoksi tekemättä. Normaalisti lenkillämme on 76 pysähdystä, tämänkertaisella siis 73.

Skoda osoittautui nelikon taloudellisimmaksi molemmilla kulutuslenkeillä. Samantehoisella moottorilla varustettu Golf oli hieman janoisempi.

Fordin kolmipyttyinen ei pärjännyt TSI-koneille taloudellisuudessa. Maantiellä Ecoboost pysyi vielä alle kuuden litran lukemissa,   mutta kaupungissa bensaa paloi tuntuvasti yli kahdeksan litraa. Focuksen moottorin sammutusautomatiikka toimi    kaupunkilenkillämme vain harvoin.

Nelikon selkeästi janoisin oli kuitenkin Aurisin Valvematic. Kaupunkilenkillämme kulutus nousi lähemmäksi kymmentä litraa sataa kilometriä kohden. Toyota on nelikosta ainoa, jossa ei ole moottorin sammmutusautomatiikkaa. Myös moottorin heikohko  alavääntö johtaa siihen, että pedaalia pitää työntää lähemmäksi tulipeltiä".

Jos verrataan uusien henkilöautojen mitattuja kulutustietoja Tuulilasin testeissä niihin tuloksiin, joita saatiin 4-5 vuotta sitten, voidaan todeta kaupunkikulutuksen pudonneen puolesstatoista kahteen litraa sadalla. Pudotus on tuntuva  ja kertoo sen, että todellinen kulutus on nyt pienempi kuin aikaisemmin.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.