Verottomat kilometrikorvaukset muuttuvat vuoden 2013 ja 2014 verotuksessa

07.12.2012 | Jorma Viitanen
Verottomat kilometrikorvaukset muuttuvat vuoden 2013 ja 2014 verotuksessa

Eduskunta hyväksyi marraskuun lopulla verottomien kilometrikorvausten pienentämisen (äänin 98-67). Järjestelmää muutetaan kahdessa vaiheessa. Pienempi leikkaus tehdään vuoden 2013 korvausperusteissa ja suuri muutos vuonna 2014.

Verottomat kilometrikustannukset

Vuoden 2013 alusta alkaen verottomia kilometrikorvauksia leikataan viidellä prosentilla, kun vuonna 2012 verottomien kilometrikorvausten määrä on ollut korkeintaan 45 senttiä kilometriltä.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Enimmäiskorvauksesta vuodelle 2013 päättää Valtion työmarkkinalaitos. Jos korvaus vuodelle 2013 säilyy samalla tasolla kuin se on ollut vuonna 2012, viiden prosentin leikkaus johtaa kahden sentin alenemiseen. Korvaus olisi silloin korkeintaan 43 senttiä kilometriltä.

Vuoden 2014 alusta voimaan korvausperusteet muuttuvat jälleen. Silloin kilometrikorvauksille tulee 15 000 kilometrin raja. Sen ylittymisestä alkaen korvaus putoaa 55 prosenttiin.

Tähän saakka kilometrikorvauksen suuruutta arvioitaessa on laskelmissa otettu huomioon auton kuluminen. Nyt katsottiin, ettei auton kulumisesta ole perusteltua maksaa siltä osin, kuin autolla ajetaan pääasiassa omia ajoja. Autoaan paljon työssä käyttävät ovat katsoneet, että muutoksen perusteluissa ei ole otettu huomioon erilaisten kilometrikorvausten saajien tilanteiden eroavuutta.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.