Vertailussa hauskanpitolaitteet – Audi A1 1.4 TFSI ja Mini Cooper

27.03.2014 | Michael Harnischfeger / AMS

New Mini ja A1 laulavat oodin järjettömyydelle. Nyt uusi ja entistä isompi Mini kohtaa vertailutestissä A1:n. Pidimme autoilla vähän hauskaa.

Pää menee tässä hommassa nopeasti pyörälle. Autojen hinnastoissa kerrotaan nimittäin sivukaupalla peilinkotelojen tai kattojen ja niiden osien väreistä. Hinnastoissa kuvaillaan myös koristeraitoja (Audiin saa jopa niinkin aistikkaan yhdistelmän kuin mattavalkoiset raidat kiiltävänvalkoiseen autoon), esimerkiksi Hazy Grey -värisiä sisustan koristepintoja (Cooper), hienolla Sydämen syke-nimellä varustettua verhoilukangasta (A1) tai Cooperin ”Centre-Instrumentin” ympärillä olevaa LED-rengasta. Se välkkyy esimerkiksi CD-radion äänenvoimakkuuden mukaan vaihtuvissa väreissä ja tuo näin vähän Saturday Night Feveriä maanantaiaamuun.

On selvää, että nämä eivät ole tavallisia pikkuautoja. Siitä lähtien kun Audi esitteli vuonna 2010 A1:n New Minin ensimmäiseksi vakavasti otettavaksi kilpailijaksi, nämä kaksi autoa ovat olleet toistensa pahimpia vihollisia ajamisen hauskuuden, yksilöimismahdollisuuksien ja pentumaisen leikittelevyyden suhteen.

Nyt Mini on kasvanut, jolloin se tasoittaa sitä kautta osin asemiaan Audiin nähden. Tämä saa pohtimaan myös sitä, kuinka paljon suuruutta Minin idea kestää. Kun kyse on pienuudesta, suuruudesta ei ole sinällään usein mitään etua. Jo suuri kabareetaiteilija Heinrich Pachl opetti meille tämän, kun hän kertoi DDR:n elektroniikkateollisuuden varsin pieneksi jääneestä kansainvälisestä menestyksestä. Siellä kehitettiin nimittäin maailman suurin mikrosiru.

Vain kolme sylinteriä? Kyllä, mutta ne riittävät

Mini on kasvanut pituutta melkein 10 sentillä, mutta eroa pyöreään A1:een jää vielä 13 senttiä. Minissä vakiona olevat 175-leveysprofiiliset 15-tuumaiset pyörät näyttävät yhtä ohuilta kuin Pinokkion jalat, ja hardcore-fanien voi olla hankalampi sulattaa Minin takavalojen uutta kokoa kuin itse auton mittoja.

Nyt astumme kuitenkin sisään näihin hauskanpitolaitteisiin. Tällä kertaa niiden konepeltien alla ei ole suurimpia mahdollisia moottoreita. Audin 1,4-litrainen kone tuottaa 140 heppaa, ja sen parina toimii seitsemänvaihteinen S-tronic-vaihteisto (lisähinta Saksassa 1600 euroa). Audin moottori on ehkä sylintereiden lepuutuksenkin takia hieman säästäväisempi kuin Minin uusi kolmisylinterinen 136-hevosvoimainen turbokone. Se osoittaa nopeasti kaikki ennakkoluulot turhiksi. Moottori vastaa kaasuun pontevasti, vääntää hienosti jo alakierroksilta ja kiertää melkein yhtä iloisesti kuin Audin neloskone, joka alkaa rohista 5000 kierroksen yläpuolella. Minin soundikin on OK. Se kuulostaa kumealta ja matalalta kuin sellaisen illan jälkeen, jolloin tuli otettua hieman liian monta olutta ja filtteritöntä tupakkaa.

Tehoa autoista ei puutu. Kumpikaan niistä ei pääse toisiltaan karkuun, mutta tavalliset autot jäävät kyllä taakse, vaikka niissä olisi enemmän tehoa. Audi ja Mini suorastaan kutsuvat mutkailoitteluun pirtsakan luonteensa, erittäin hyvien sporttipenkkien (ne maksavat Cooperiin 960 euroa lisähintaa Saksassa) tarjoaman kannustavan ajoasennon ja ennen kaikkea innostavan ketteryytensä voimin.

Jee, edessä on mutka!

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Vaikka kummankin auton painonjakauma on etupainoinen, Minin ja Audin kääntämiseen riittää jo pieni ratin nykäisy. Autojen nokat kääntyvät äkkiä haluttuun suuntaan ja vievät perässä seuraavan autonpätkän päättäväisesti mukanaan. Minissä on vieläkin hienosyisempi ohjaus, joka myös vetelee vähemmän. Auto kallistelee kuitenkin selvästi enemmän kuin edeltäjänsä, ja koska ESP antaa sille aika paljon vapauksia, myös perä voi vähän irrota oikein rajusti kanttailtaessa. A1:llä pääsee nopeasti pienemmällä vaivalla, mutta se ei tunnu yhtä railakkaalta kuin nappisilmäinen ja villi Mini. Cooper menettää kuitenkin metrejä ja pisteitä jarrutusmatkaa mitattaessa.

Se paikkaa tätä sellaisella mukavuudella, jota auto ei ole ennen tarjonnut. Poikittaissaumojen yli Mini menee vähän jäykästi leveämmillä renkailla varustetun A1:n tavoin, mutta Mini kertoo vähemmän tienpinnan laadusta, kun vauhti kasvaa. Audi nypyttää selvästi enemmän jopa ihan tasaiselta näyttävällä moottoritiellä. Minissä on siis panostettu nyt mukavuuteen, ja vähemmän yllättäen myös tilat ovat kasvaneet. Takapenkille on tosin hankalampi päästä kuin Audissa, mutta Minin takaosastossa on mukavampi istua. Siellä on hitusen enemmän pääntilaa, mikä tekee eron.

Uusia varusteita BMW:n ansiosta

Minin tai A1:n ostaja istuu kuitenkin edessä, ja siellä englantilainen hauskuuttaja on pysynyt uskollisena itselleen.

Siltä ei pidä odottaa täydellisyyttä yksityiskohtien osalta (työn laadun tai toiminnallisuudenkaan suhteen). Tästä kertovat esimerkiksi jumittava penkin selkänojan säätö ja lelumainen puoliympyrän muotoinen kierroslukumittari.

Kierrettävällä ja painettavalla valintakiekolla varustettu iDriven uusi käyttöjärjestelmä sekä emo-BMW:n tarjoamat mahdollisuudet ovat kuitenkin erittäin suuria edistysaskeleita Minissä. Myös nyt saatavilla oleva etäisyystutkalla varustettu vakionopeudensäädin tai edullinen Head up -heijastusnäyttö kuuluvat ajanmukaisiin uudistuksiin. Kaikki eivät varmasti tarvitse niitä, mutta tällaiset varusteet erottavat Minin positiivisesti A1:stä.

Audin työn laatu on pitkälti referenssitasoa ja ergonomia ehkä vähemmän trendikästä, mutta selväpiirteistä. Kaikesta tästä saa myös maksaa muutaman euron enemmän.

Audi hoitaa perusasiat suuremmalla vakavuudella, mikä takaa autolle testivoittoon tarvittavan pienen etumatkan. Sydämen syke-niminen verhoilukangas sopisi kuitenkin paremmin New Miniin.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.