Volvo-pomo: palasimme plussalle

15.01.2014 | TL-verkkotoimitus
Volvo-pomo: palasimme plussalle

Volvo Carsin toimitusjohtaja Håkan Samuelsson paljastaa, että yhtiö palasi viime vuonna kannattavaksi.

Plusmerkkinen tulos saavutettiin Kiinan liiketoimintojen ansiosta ja säästöjen kautta.

"Tavoitteemme oli päästä omillemme... mutta voin paljastaa jo nyt, että palasimme,  mikä on erittäin positiivista", Samuelsson sanoo Reutersin haastattelussa.

Volvon mukaan Samuelsson viittaa kommentillaan käyttökatteeseen.

Volvo julkistaa viime vuoden tuloksensa virallisesti maaliskuussa, mutta viime vuoden ensimmäiseltä puoliskolta kirjattiin noin 65,6 miljoonan euron tappiot.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Samuelssonin mukaan Kiinan jälleenmyynnin uudelleen organisointi piristi myyntiä, joka kasvoi 46 prosenttia edellisvuodesta. Kaikkiaan Kiinassa myytiin reilut 61 000 Volvoa viime vuonna.

Globaalisti volvoja myytiin viime vuonna 427 840 kappaletta, mikä tarkoittaa 1,4 prosentin kasvua vuodelta 2012. Kasvu oli pientä, mutta tulos sitäkin parempi Volvon rajun kulukuurin ansiosta.

"Tänä vuonna keskitymme kasvuun", Samuelsson summaa Reutersille.

"Jos viime vuosi oli konsolidaation vuosi, niin tämä vuosi on kasvun vuosi."

Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.