Volvoltakin tulossa 1,5-litraisia pikkuturboja – mahdollisesti myös S90:een

29.02.2016 | Max Lange
Volvoltakin tulossa 1,5-litraisia pikkuturboja – mahdollisesti myös S90:een

Brittilehti Autoexpress on saanut tietää Volvon tuotekehityksestä vastaavalta johtajalta Peter Mertensiltä, että ruotsalaismerkki on tuomassa markkinoille 1,5-litraisia kolmisylinterisiä bensiinimoottoreita.

Volvo on lähtenyt downsizingin tielle voimakkaasti, sillä merkki ei aio käyttää isoissakaan malleissaan nelisylinteristä isompia moottoreita. Uudesta 1,5-litraisesta pikkuturbosta irrotetaan Mertensin mukaan helpostikin 150 hevosvoimaa.

Mertens kertoo, että Volvo on jo rakentanut prototyypin, jossa uutuusmoottori on asennettu V40:n keulalle. Prototyypissä voima välitetään tiehen kaksoiskytkinvaihteiston välityksellä, ja Mertens toteaa yhdistelmän olevan makoisa sen kokoisessa autossa.

Mertensin mukaan moottori nähdään jatkossa varmasti 40-sarjalaisten ja 60-sarjalaisten keulalla, ehkä myös 90-sarjassa. Volvon testeissä pikkumoottori on vaikuttanut erittäin lupaavalta, ja kuulemma pikkupataa ei käyntinsä vuoksi voi edes erottaa kolmisylinteriseksi.

JUTTU JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN

Kolmisylinteristä moottoria kehitetään yhdessä Volvon omistajan Geelyn kanssa, jonka käyttöön uutuusmoottorit myös tulevat. Autoexpress arvelee, että Volvon isoissa malleissa pikkumoottori toimii yhteistyössä sähkömoottorien kanssa.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Kommentit

Kommentoi artikkelia

Sinun tulee kirjautua palveluun voidaksesi kommentoida.